Livian talo, juhannustyttö, 2018, pigmenttivedos
Työskentelyni on historian kirjoitusta yksityisestä yleiseksi. Mitä muistamme; miten luemme historiaa? Haluan teoksissani sekoittaa aikatasot, rikkoa kausaliteetin ja luoda imaginäärisen tilan. Läpinäkyviin, kolmi-ulotteisiin, kerroksellisiin töihin limittyy eri aikatasoja. Teoksista muodostuu pirstaleinen kertomus; myös kolmekymmentä vuotta kestänyt tieni taiteilijana.
Maisema avautuu ympärilläni laajana, siinä on pohjoisen maiseman avaruutta ja valoa. Usein lähtökohta on etäällä muiston tai muistamisen paikkaa ja hetkeä, mutta silti tempaa minut tutun veden äärelle.
Livian talo-teossarjani lähtökohta sijoittuu Roomaan; olin 1991 residenssissä Circolo Scandinavossa. Residenssijakson jälkeen syntyi teossarja ”Livian talo”, joka pohjautui Roomalaisen huvilan lattiamosaiikkeihin sekä omaan lapsuudenmaisemaani Ylitorniolla, Tornionjoki-laaksossa. Nyt olen palannut aiheeseen; Livian talo on muuttunut, painopisteet vaihtaneet paikkaa. Kerrokselliset mosaiikkitilat ovat muuttuneet ja rakentuneet uudelleen. Mutta yhä lähtökohdista löytyy tuttua. Aloitin sarjan parissa työskentelyn uudestaan Rooman Villa Lanten residenssissä 2017; Gianicolo-kukkulalta näkyvän maiseman avaruus muistuttaa lapsuuteni vaaramaisemaa.
Lapsuuteni Tornionjokilaaksossa on ensimmäinen maisemani. Minulla on paljon muistoja, joissa päällimmäisenä on luonto. Asuin ulkona. Monesti aika vain kulki hyppäyksittäin, vain äärimmäinen tarve pakotti sisälle… kylmyys… jano… Saatoin lumoutua maisemasta; sellaisella hetkellä minulla oli varma tieto, että joskus tulen kuvaamaan sitä nimenomaista hetkeä. Sitä pisaraa en enää löydä, mutta samankaltaisia… ja samanlainen kokemisen hetki on takana töissäni. Autenttinen, alkuperäinen on mennyt, sitä en löydä, mutta samanlaisuus – pienikin – avaa muiston.
Livian talo, 2018, pigmenttivedos
