Julia Weckman: It’s been awesome, 20 x 25 cm digitaalinen suorapainanta lasille, 2021
Julia Weckman: It’s Been Awesome
Virhe, viive, epäonnistuminen. Eteen tuli näkymä taas yhdenlaiseen todellisuuteen. Yhtäkkiä kiinnostava, kuin suodatettu, kaukaa katsottu. Ehkä väläys siitä ihan oikeasta todellisuudesta? Se näytti meidät ihmiset: Ihmisen häilyvyyden, haavoittuvuuden ja naurettavuuden. Turhamaisuuden ja onnellisuuden. Tarpeen tulla nähdyksi. Rakastetuksi? Kaikki samassa. Etäältä, niin että voi hetken nähdä selkeästi.
Julia Weckman (s.1977) työskentelee pääasiassa valokuvan välineellä, mutta tekee silloin tällöin myös erilaisia installaatioita. Julia Weckman valmistui Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto yliopisto), valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2004 ja on tehnyt taiteellista työtä siitä lähtien. Töissään hän käsittelee ajankohtaisia ilmiöitä, usein maiseman ja/tai maisemakuvan kautta. Julia Weckman on myös nykytaiteeseen keskittyvän Taiteilijakollektiivi Kunstin jäsen.
Jan Kenneth Weckman: Garden View,2020, öljy kankaalle, 65 x 85 cm
Jan Kenneth Weckman: Not Going Somewhere?
Oulun Galleria Harmajan näyttelyni on nimetty teoksen mukaan, kuten myös yksityisnäyttelyni helmikuussa 2021 Galleria Heinossa, Helsingissä (galleristi Rauli Heinon esittelemänä).
Näyttelyni Galleria Harmajassa tosiaan jatkaa yllä viitoitettua polkua nimikkoteoksineen, mutta myös samaan sarjaan kuuluvilla teoksilla, joita ei helmikuussa nähty. Hyvä niin, nyt on! Maalauksia voi tehdä piirtäen ja merkitysten avaruus on nimeä myöten moniselitteinen. Viivastot ja tasot kehittelevät yhtä lailla mielen kuin maisemien tiloja, eli rakentelevat kuvallisia viestejä, väyliä, aukkoja, seinää ja muuria. Totesin helmikuussa, että lienee maailman meno kaikin puolin vaikuttanut tummiin sävyihin.
Maalaus on kuitenkin eri asia kuin elämä, vaikka kumpaakin liittyvät ehdottomat rajansa. Maalaustaiteessa se, että reunat tulevat vastaan, on hyvä asia. Tästä tosi- asiasta on ehkäpä alkanut modernin maalaustaiteen historia, satoja vuosia sitten. Olen alkanut tuntea itseni satojen vuosien ikäiseksi, mutta ei kannata liioitella. Taiteen liioittelut ovat kuitenkin niin opiksi kuin iloksi, viisaudeksikin. Tarkoitan satuja ja tarinoita, kirjoja, elokuvia, teatteria, tanssia, kaarnaveneitä, ja runoja. Henkilökohtainen ja yleinen kohtaavat. Rajuin asia lienee tulevien näyttelyitteni taustalla, miten luonnosta ja teknologiasta tuli yksi ja sama läjä, voima ja vastus. Miten mikroskooppi ja tähtikiikari maata kiertävällä radalla tuottavat samanlaista raakadataa, mustavalkoista, kaikenlaisten taiteilijoiden väritettäviksi? Rajat vain puuttuvat ja mittakaava tekee meidät munankuorella kävelevät perin pieniksi.